Helmikuu, ranteiden kauhu

Tulihan se kutsukin sieltä viimein, tänään vähän ennen puoltapäivää. Oli ehtinyt jo kertaalleen kadota jonnekin netin syövereihin. Nopealla tiedonkululla tuntuu joskus olevan hintana luotettavuus.

Hamsterikuu siis hurahti käyntiin, tosin arjessa ei näkynyt oikein millään tasolla. Samalla tavalla istun koneen ääressä ja neulon, oli hamstereita tai ei. Nyt voi ainakin tuntea olevansa osa jotain suurempaa projektia.

Kaksi työtä valmistin tänään, nämä nimittäin:

Malli: Suojus uudelle, suloiselle laskimelleni, ihan omasta päästä
Lanka: Novita 7 Veljestä 35 g
Puikot: 3,5 mm

Kuva on mitä on, jokin musta karvaläntti siinä näkyy. Oikeasti kyseessä on sukkamallinen suojus jouluna saamalleni opintojen auttajalle eli elämäni ensimmäiselle (ja ehkä viimeiselle, jos tämä kestää opinnot) graafiselle laskimelle. Malli ei ole ihan uusimmasta päästä (kyseessä siis tuo TI-83), mutta laskin itsessään on upouusi. Sattui nimittäin niin, että joulun aikaan käväisin kotopuolessa äiteen seurassa kirjakaupassa ja siellä oli kai tehty jonkinlaista muinaisten varastonsopukoiden siivousta. Nurkassa nimittäin nökötti pinoittain toinen toistaan kurttuisemman ja suorastaan retron näköisiä graafisten laskinten laatikoita, varsin hyvässä alennuksessa (ymmärrän hyvin, että miksi). Vaikka tämänkin laatikko oli nuhjuinen ja hieman repeillyt, paljastui sisältä kaunis, kiiltävä, täysin virheetön graafisen laskutaidon tarvitsijan ystävä. Sain siis laskimen, vielä hakemani merkin (minua on jo vuosia TI-aivopesty) ja vieläpä varsin miellyttävään hintaan.

Sitten kun laskinta piti itse asiassa alkaa kuljettamaan laukussa, iski turhamaisuus: Ei saa naarmuuntua, miun laskin! Tämän pitkän ja monimutkaisen selityksen tarkoitus on pääasiassa kertoa, että tämä suojus oli harkittu ja tarpeeseen tuleva työ (jotenkin uskottelen, että nämä ovat lieventäviä asianhaaroja kuvan karmeuteen..). Niin, suojus itsessäänhän oli aivotonta työtä: neulotaan umpinainen putkilo, laskin sisään, taitetaan, napilla kiinni. Se siitä. Jos halutaan menettää hermo, niin kirjotaan valkoisella nimi alareunaan noin seitsemän kertaa, kaikki muut paitsi viimeinen kerta kirjonta puretaan rumana (en ole vieläkään tyytyväinen, hermot vaan meni, joten lopetin).

Malli: oma jälleen kerran, perusputkilokauluri
Lanka: Novita Sonja 100 g
Puikot: 7,5 mm

Tämä kuva jo huomattavasti parempi, kiitos hovikuvaajan. Olen joskus kuvaillut villapaitoja itsekseni kamera jalustalla, ja on se kyllä epätoivoista hommaa. Ajastin, kameran eteen, poseeraus, kuvaa tarkistamaan (tässä vaiheessa kuva on todennäköisesti päätön, tai sitten toinen käsi lerpattaa ulkopuolella, parhaimmillaan tarkennus on päin mäntyä), toista kunnes päästä kuuluu piip. Lisäksi on kätevää kun kuvaaja löytyy samasta taloudesta, pystyy olemaan kuvausten kanssa kärsimätön.

Taas meni sivuraiteille, kaulurista piti sanomani jotain. Tavallinen, mutta tarpeeseen. Kaulurilta tai kaulaliinalta haluan oikeastaan vaan sen, että peittää koko kaulan, eli voi vetää vähän tuohon leuan päälle. Muuten leuanalusta kylmää inhottavasti. Tästä tuli justiinsa passeli.

Nyt on myöhä, ei enää neulota (tai tehdä mitään muutakaan paitsi mennään nukkumaan). Hyvin lähti tämä helmikuu käyntiin, tavoitteet korkealla (ja ranteet itkee hiljaa, pitää varmaan ostaa jotain kylmägeeliä).