keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Paljon puhetta (ja kuviakin) viime vuodesta

Yritys oli mutta yritykseksi myös jäi. En sitten ehtinytkään esitellä viime vuoden töitä oikean vuoden puolella. Koko joulunaika vierähti kotopuolessa reissatessa, ja matkalla ollessa on yllättävän hankala päivittää blogia (pitää pistää mieleen, etten koskaan aloita matkailublogia, olisi miun käsissä kuollut idea jo syntyessään). Ny se sitte tulee, loppiaisen kunniaksi, yhteenveto loppuvuoden ja muutenkin koko viime vuoden saavutuksista.


Malli: Tangled Yoke Cardigan (ravrav) by Eunny Jang
Lanka: Gjestal Silja Sock Yarn 315 g
Puikot: 3,5 mm

Kuten ehkä taustalta näkyy, kuva on otettu jo aikapäiviä sitten. Muutenkin tämä takki on kokenut paljon odottelua. Neulominen valmistui nopsaan, mutta sitten alkoi nappien odotus. Kun napit saatiin paikalleen alkoi kuvaamisen odotus. Kun kuvat olit otettu, alkoi kastelemisen odotus (vaihtoehtoisesti miun laihtumisen odotus, mutta luulisin että se kastelu on helpompi ja nopeampi tie), joka itse asiassa jatkuu yhä. Tästä siis tuli hiukan kaponen, mutta muuten aivan ihana. Lisäsin muutaman tuuman pituutta hihoihin ja helmaan, muuten menin ihan ohjeen mukaan. Palmikon kanssa sai vähän pähkäillä, mutta onneksi ei tarvinnut purkaa kertaakaan.


Lähikuvassa napit, joita takki sai odottaa. Fimoa kaupasta, vinkkiä netistä ja eikun näpertelemään.



Malli: Minimalist Cardigan (ravrav) by Ruthie Nussbaum
Lanka: Cascade 220 Wool 415 g
Puikot: 4,5 mm

Tämä on ihan miun lemppari. Kun tuli kylmä ja villapaitasäät niin tätä olen pitänyt ehdottomasti eniten. Myöskin ensikosketus Cascaden 220 :een, johon tämä takki kyllä synnytti suoranaisen himon. Suosittelen tätä mallia kaikille, todella mukava villatakki (ja on vielä aika tyylikäskin).

Kyllä muuten taas huomaa, että mies on ollut kameran takana. Jotenkin se osaa aina löytää kuvakulmat, joissa tuo rintavarustus korostuu kuin objektiivin kanssa kuvaisi..


Malli: Noro Striped Scarf (ravrav) by Jared Flood
Lanka: Järbo Garn Fantasi n. 150 g
Puikot: 4,5 mm

Viime maaliskuussa tapahtuneen pienen, köh, lankeamuksen seurauksena käsissä oli neljä kerää "noromaista" lankaa, joten halusin tehdä sen kuuluisan norohuivin (varsinkin kun en ole ikinä raaskinut sitä oikeaa tavaraa ostaa). Lanka oli aika löyhäkierteistä, mutta seurauksena huivista tuli pehmoinen ja paksu. Välillä neuloessa iski se "yksi raita vielä" -syndrooma, oli tosi hauska katsoa erilaisten väriyhdistelmien syntymistä. Huivilla on pituutta vähän yli miun verran (eli varmaan n. 170 cm), eikä vielä ole päätetty meneekö se lahjaksi vai otanko itse käyttöön. Uutta huivia tekisi kyllä mieli, omaan kaulaan saattaisi siis mennäkin.



Malli: Hay, Baby! Cloth by Elaine Fitzpatrick
Lanka: Novita Bambu 15 g
Puikot: 3,5 mm

Okei, siis jos aikoo tehdä käyttöön tarkoitetun tiskirätin, niin siihen ei todellakaan kannata valita kuvioksi ylisuloista eläintä. Tarkoitus oli testata kehuttuja bambutiskirättejä (käytössä on jo puuvillaisia, mutta imuteho ei ole aivan sitä mitä olisin halunnut), mutta mie en taida raaskia käyttää tätä!


Malli: Penguin Washcloth by Elaine Fitzpatrick
Lanka: Novita Bambu 15 g
Puikot: 3,5 mm

Uusi yritys, tätä ehkä saattaisi käyttääkin. Ei siksi etteikö pingviini olisi niin ikään ylisuloinen olento, vaan ihan siitä syystä ettei tällä ole nappisilmiä, joilla se sinua katsoisi. Viimein pääsee testaamaan. Loppukerästä teen kyllä vaan aikaoikealla suorakulmion, välttyypä tällaisilta moraalisilta pohdinnoilta.


Malli: oma, perusjoustinpipo
Lanka: Novita 7 Veljestä 200 g
Puikot: 3,5 mm

Anoppi toivoi joululahjaksi valkoista joustinneulepipoa, tein tällaisen. Toiveiden mukaisesti tein kaksinkertaiseksi käännettävän (suomeksi: tosi pitkän) reunan, paremman tuulenkestävyyden aikaansaamiseksi. Yllättävän paljon meni lankaa. Valmiina ollut kerä seittemää veljestä ei riittänyt edes kavennuksiin asti, joten piti ostaa uusi. Nyt on sitten taas jämäkerä jäljellä. Sitten sekään ei riitä seuraavaan projektiin, ja pitää ostaa taas lisää. Paha noidankehä, kirous suorastaan.


Malli: Duchrow 64.1 - Egeblad by Christine Duchrow
Lanka: Novita Virkkauslanka n. 30 g (arvaus)
Puikot: 2,5 mm

Joululahja mummille, käsityöihmisenä hän arvostaa käsintehtyä. Vielä kun lähdin joulunviettoon kotipuoleen, oli tämä pieni valkoinen mytty muovipussissa. Kotona sitten kiireessä kastelin sokeriliemellä ja pingotin. Seuraavana aamuna huomasin, että sokeriliemi oli ollut ihan liian laimeaa, eikun uutta lientä pintaa. Tämä toistui kokonaisuudessaan neljästi, viimeisellä kerralla tuskastuin sen verran että kaadoin sokeria seokseen niin että varmasti kovettuu, ja kovettuihan se. Voisihan sitä joskus katsoa ohjeitakin, kun joku on nämä kokeilut jo valmiiksi tehnyt. Toisaalta, sehän olisi fiksua ja säästäisi aikaa, en mie ny semmosta..


Malli: Shalom Cardigan by Meghan McFarlane
Lanka: Novita Maxi Mohair 400 g
Puikot: 7,0 mm

Muinaista antiikkilankaa, käsi ylös ken muistaa! Miulla majailee näitä wanhoja lankoja laatikoiden pohjalla iso pino, tätäkin merkkiä taitaa olla tummansinistä vielä jokunen kerä jossain. Muistoja nuoruuden lankahamstrausajoilta. Kuten näkyy, hieman muokkasin Shalomia. Olen huomannut, että vain parilla napilla ylhäältä kiinni olevat neuleet ei oikein istu minulle, joten tein napinlävet koko etulistaan, yhteensä seitsemän kappaletta. Lisäksi lisäsin taskut, koska tuntuivat sopivan (ja lankaa oli vielä jäljellä). Tein myös vyön, mutta se oli liikaa, päätin että tämä on hyvä näin.


Malli: oma, ylhäältä aloitettu peruskämmekäs (onko tuo edes sana?!)
Lanka: Drops Alpaca 45 g
Puikot: 2,5 mm

Muutama kerä Dropsin alpakkaa on majaillut omissa varastoissa jo pitkään, mutta en ole raaskinut mihinkään käyttää. Sitten joululomalla Joensuussa harhaillessani osuin ihka uuteen käsityökauppaan (hyi, nyt tuli piilomainontaa, suokaa anteeksi), joka myi monen muun ihanuuden seassa dropsin lankoja (tätä ennen niitä ei Joensuun kaupoista ole saanut, toim. huom.). Oli pakko ottaa tämä oranssi alpakka, kun se kutsui minua! Kotipuolessa lankoja esitellessä se ilmeisesti kutsui myös äitiä, joka halusi tästä kämmekkäät. Tein, kuvasin, jätin, jäin kaipaamaan. Piti käydä ostamassa vielä yksi kerä samaa oranssia itselle, niin voin tehdä ehkä joskus uudet omat.

Malli: sama kuin edellisissä, oma siis
Lanka: Drops Fabel, 50 g
Puikot: 2,5 mm

Arvatkaas, mistä tämä Fabel tarttui käteen? Juuri niin, siellä oranssin alpakan kanssahan se köllötteli. Ihanaa, kun pääsee itse hipelöimään lankoja, ja näkee värit itse. Ruudulta (eli netistä tilatessa) värit on aina vähän pielessä (nimim. kokemusta on). Näistä tykkään kanssa todella paljon, ovat olleet jo kädessä useaan kertaan. Värikin antaisi olettaa että sopivat useimpiin vaateyhdistelmiin. Fabel on ainakin sukissa osoittautunut aika kestäväksi langaksi, nyt se pääsee kunnon testiin näiden muodossa. (kuten voi huomata, kuvattiin ulkona pakkaspäivänä. Kädet jäätyi, iho kananlihalla, mutta taiteen (tai mitä tämä nyt onkaan) vuoksi pitääkin kärsiä, kai..)


Malli: Minimalist Cardigan by Ruthie Nussbau
Lanka: Novita 7 Veljestä 400 g
Puikot: 4,5 mm

Vuoden 2009 viimeinen valmistunut työ! Tykkäsin edellisestä minimalistista niin paljon, että piti tehdä toinenkin. Lyhensin hihoja muutaman sentin ja vastaavasti lisäsin sen helmaan. Tämä, kuten edellinenkin, sopii ihan kun valettu. Kiinnitys puuttuu vielä, ajattelin kehitellä jonkinlaisen nappi/solkisysteemin, kun kuitenkin tykkään pitää tuota kiinni. Väri on ollut koko ajan vähän kysymysmerkki, että pidänkö siitä vai en, mutta kyllä vaaka taitaa kallistua positiivisen puolelle, varsinkin kun tuttava keksi kutsua sitä korallinpunaiseksi. Heti kuulostaa nätimmältä. Lankaa meni itse asiassa hieman neljättä kerää, eli kaiken järjen mukaan pitäisi olla yli 450 g. Vaaka kuitenkin väittää että hieman vajaat 400 g. Hyvä, Novita!

Siinä oli sitten vuosi 2009. Oman (tosin hieman hataran) kirjanpidon mukaan tänä vuonna neuloin (ja vähän myös virkkasin) yhteensä
9 750 g
lankaa! 10 kg, niin lähellä, mutta niin kaukana.. Lankaa tuli ostetuksi 13 950 g, eli varaston paino nousi vuoden aikana 4 200 g (liikaa herkkuja, siinä lihomisen syy). Hassuna kuriositeettina, siinä maaliskuun rysäyksessä tuli ostettua lankaa 4 300 g, joten ilman sitä olisi jääty miinukselle.

Mitä tulee uuteen vuoteen, miulla on pari ajatusta (ei voi sanoa lupauksiksi, ainakaan vielä). Eli vuonna 2010:
-En osta Novitan lankoja (ja tämä siksi, että olen vähän kyllästynyt laatuongelmiin tuon kanssa, valitettavasti sitä ei aina siellä lankahyllyn ääressä muista..) (niin, ja poikkeuksena tilaustyöt, jos Novitaa välttämättä halutaan)
-Helmikuusta eli lankahamstereista lähtien en osta lankaa vähintään kuuteen kuukauteen (eli heinäkuun loppuun asti mentäisiin langatta, ja tästähän on sitten poikkeuksena joululahja-lahjakortit, jotka saan käyttää)

Vielä olisi tammikuu aikaa rillutella ja täyttää varastoja, sitten alkaa (langan suhteen) siveellinen kausi. Millähän sitä enää itseään sitten lohduttaa, jos ei lankaa voi ostaa?

Haluan vielä toivottaa, vähän myöhässä, mutta melkein ajallaan:

Hyvää uutta vuotta 2010 ihan kaikille!

P.S. Ai niin, kiitos lapastimia kommentoineille!

maanantai 14. joulukuuta 2009

Lapaskuu, a.k.a. rannustinrepäisy

Päätin, etten kyllä jätä tämä vuoden töitä ensivuodelle esiteltäväksi. Kyllä asiat pitää hoitaa ajallaan (ainakin omalla vuosikymmenellään). Kiirettä siis pitää, mennään asiaan. Lapaskuu siis vierähti käyntiin marraskuun alussa (ja saapui päätepisteeseensä samaisen kuun lopussa). Tavoitteena oli tehdä iso määrä lapasia, mutta sitten tapahtui jotain odottamatonta. Olen tavallisesti hyvin projektiorientoitunut ihminen, eli tykkään kun on tietty tehtävä ja sille takaraja. Sukkasadossa tehdään paljon sukkia, lankahamsterien aikaan kulutetaan varastoja pois. Voi hyvin tehdä jonkin aikaa vain yhtä juttua, kun tietää että se loppuu nopeasti.

Mutta, tämän vuoden lapaskuun aikana iski täydellinen Lapaskyllästys. Ja kyllä, se on Lapaskyllästys, ei mikään pelkkä lapaskyllästys. Puolessa välissä kuuta ei vaan tehnyt enää mieli, ja se loppui sitten siihen. Olen hämmentynyt ja ihmetyksissäni, onko tämä merkki jostain vakavammasta? Vai olivatko kyseessä sittenkin vain sukkasadon jälkimainingit, raajanlämmitinkiintiön täyttyminen. Joudun varmaan odottamaan vastausta ainakin helmikuulle, hamsterit on seuraava todellinen näytön paikka. Toivokaamme parasta.

Vaikka loppukuu oli lapaseton, ei alkukuu ollut. Todisteet puhukoot puolestaan:

Malli: Knotty Gloves (ravrav) by Julia Mueller
Lanka: Novita Florica
Puikot: 2,5 mm

Tein vaan rannustimet (mikä ihme se oikea sana on? Kämmekkäät? Pöh, tykkään enemmän rannustimista.), mutta voisin kyllä kuvitella että teen joskus ihan sormikkaatkin. Nätti palmikko, ja ohje oli hyvä. Jostain syystä miun aivot ei osaa ajatella "knotty", ajattelevat aina vaan "nutty", joka on ihan väärin, nämähän on selvästi hyvin intellektuellit ja hillityt rannustimet.

Malli: Nalu Mitts (ravrav) by Leila Raabe
Lanka: Gjestal Silja Sock Yarn
Puikot: 3,0 mm

Koska kronologinen esittely on mielikuvituksettomille (tai minua organisoidummille): Nämä oli ekat lapaskuun valmistuneet. Halusin heti seuraavana päivänä luennolle käteen, eli eikun aamulla kiireessä kamera miehelle ja parvekkeelle poseeraamaan. Onneksi yksi otoksista oli ihan onnistunutkin, se siis näkyvissä yllä. Näitä olen pitänyt ehdottomasti eniten, tykkään ihan tosi paljon. Sopivatkin yllättävän moniin vaateyhdistelmiin (kokonaisuus, ihmiset, kokonaisuus!), koska ovat huomaamattomammat kuin esimerkiksi yllä ja alla olevat lämmittimet. Valitettavasti vain nukkaantuminen alkoi jo ensimmäisestä käyttökerrasta ja jatkuu edelleen. Täytyy pistää listalle, että tekee toisetkin, nämä kun istuu käteen kuin valetut.

Malli: Garden Trellis Mitts (ravrav) by Sharryknits
Lanka: Novita Rose Mohair
Puikot: 3,5 mm

Näistä ei mitään erikoista sanottavaa, kiva ja simppeli malli, väri yllättävän vaikea sovittaa muuhun puvustoon. Nyt joulutunnelman kohotessa ovat kyllä juuri oikeaa sävyä.

Malli: Porphyria (ravrav) by Cissy Black
Lanka: Itse koolattu Novita Bambino 30 g
Puikot: 3,0 mm

Tämä oli taas niitä malleja, joka oli pakko tehdä heti kun näki ensimmäisen kerran. Ihanaiset ovat, ja väri on upea (koolattu, kyllä, ihan ite) (paitsi että en voikaan sitten sanoa, että upea väri, itsekehu jne.) (no höh, olen tosi ylpeä tuosta väristä, sanon kyl että on upea, ihan uhallanikin!).


Malli: ihan omasta päästä,
paitsi palmikkoon mallia Lesley Stanfieldin kirjasta
Kauneimmat Neulemallit
Lanka: Itse koolattu Novita Wool 40 g
Puikot: 3,0 mm

Näistä tykkään, väri on kyllä nami. Vähän tuli napakat, jos teen toiset niin pitää muutama silmukka heittää mukaan lisää. Ja palmikostakin tykkään. Onpas omakehupäivä. Mietin, että näistä saattaisi vaikka ohjeenkin kirjoitella (kirjoitettavien ohjeiden jonoon vaan), jos sille päälle sattuu.

Lapaskuun saldo siis viisi paria. Ei mikään ihmeellinen, mutta ei nyt katsota tätä niin suorituskeskeisesti, hauskaahan tämä vain on. Ensi vuonna sitten uudestaan (hui, kun tuntuu kaukaiselta..).

Sukkasato, osa 3: Pienempään jalkaan

Sukkasadon päivitykset jatkuvat, viimeisenä vuorossa miulle täysin uusi aluevaltaus: pikkuruisten ihmisten sukat (jossain olen kuullut sen sanan, odotas, se alkoi l:llä, oliko se lapaset vai laspet vai.. eiku lapset, sehän se oli, ne on lapsia!).

Malli: Vauvan sukka by Kerttu Latvala
Lanka: Sandnes Garn Lanett 20 g
Puikot: 2,75 mm

Kuuluisat ja suositut "junasukat". En ole ennen vauvansukkia tehnyt (oikeasti, en ikuna!), mutta kun oli ensin neuloskellut monta paria miesten sukkia suunnilleen miljoonalla silmukalla, teki yllättäen mieli kokeilla jotain pientä ja nopeasti valmistuvaa. Nämä eivät kyllä tuottaneet pettymystä. Näiden neulominen oli todella mukavaa (kuten ehkä alla olevista kuvista voi päätellä), eikä yhdessä parissa mennyt edes kokonaista iltaa. Kukaan lähipiiristä ei vielä tietääkseni ole tekemässä näille täytettä, mutta ainakin olen valmiina kun niin tapahtuu (paitsi että pistän näitä varmaankin hyväntekeväisyyteen, mutta onpa ainakin malli valmiina..)


Malli: Vauvan sukka by Kerttu Latvala
Lanka: Schachenmayr nomotta Regia Atlantis Color 20 g
Puikot: 2,5 mm

Kuten varmaan joku huomaa, tein näihin ja noihin edellisiinkin ohjetta lyhyemmän varren. Syy oli puhtaasti lankariitollinen (eli pelkäsin että loppuu), toivottavasti se ei vaikuta jalassapysymisominaisuuksiin, ainakaan liikaa.

Malli: Vauvan sukka by Kerttu Latvala
Lanka: Nalle Colori 35 g
Puikot: 3,0 mm

Näissä on nyt se pitempi varsi, kului samalla hyvä osa Jalmarien jämäkerästä.


Malli: Vauvan sukka by Kerttu Latvala
Lanka: Novita Bambino 30 g
Puikot: 3,0 mm

Kyllä, pidin tästä mallista. Nämä olivat viimeiset sukkasatoon valmistuneet, päättelin langat kahta minuuttia ennen puoltayötä viimeisenä päivänä. Eihän nämä aikarajat nyt ole mitään elämän ja kuoleman kysymyksiä, mutta jos se kerran on asetettu, niin ylittäminen olisi huijaamista (tosin pääasiassa vain itsensä huijaamista, ja aivan kuin sitä ei tulisi harrastettua säännöllisesti..).

En ole varma mitä näistä itse sukista ajatella. Lankana on itse värjättyä (tästä lisää joskus myöhemmin) Novita Bambinoa ja tarkemmin sanottuna yritys tehdä kaksiväristä lankaa. En ole muutenkaan erityisemmin pastellisävyjen ystävä, ja näitä katsellessa tulee mieleen lähinnä räjähtänyt pussillinen ranskanpastilleja. Ehkä ne pitää vielä heittää väripataan ennen kuin kehtaa antaa eteenpäin.


Malli: omasta päästä, perussukka (tavallaan)
Lanka: sininen Lanettia, punainen Siljaa ja pinkki Nallea,
kulutus minimaalinen
Puikot: 2,0 mm

Sukkasadon postauksen on nyt muutenkin menneet kokojärjestyksessä, joten on vain sopivaa päättää kaikkein pienimpään. Tein vähän testiminisukkia ensi vuoden joulukortteja ennakoiden. Silmukoita loin 20 ja loput sujui tajunnanvirralla. Kun yritin punnita näitä ei miun vanhan vaa´an viisari edes värähtänyt, joten veikaisin painoksi yhteensä joitakin grammoja. Ei liene kulutus siis montakaan metriä per sukka. Jos näitä tekisi aina silloin tällöin vuoden mittaan, kertyisi kortteihin tarvittava määrä helposti. Tosin, jos menneisyydestä voi vetää mitään johtopäätöksiä, teen näitä sitten paniikissa marraskuun lopussa.

Sukkasato loppui, ja taisi tässä välissä itse asiassa loppua tuo lapaskuukin. Siitä seuraavalla kerralla. Nyt mie lähden juomaan glögiä, oikein mantelin kera!

P.S. Kiitos viime postauksen sukkia kommentoineille, ihan tulee hyvälle mielelle moisesta.

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Sukkasato, osa 2: Kauniimman sukupuolen töppösiä

Eilen satoi lunta, tänään on jo melkein kinokset ja aurinkokin pilkistelee pilvien takaa. Nyt näyttää jo oikealta talvelta! Joulufiilis sen kun kasvaa, sen kunniaksi joulunpunaiset sukat:


Malli: Paraphernalia (ravrav) by Taina Anttila
Lanka: Gjestal Silja Sock Yarn 100 g
Puikot: 3,0 mm

Millonkohan mie tähän malliin kyllästyn. En ainakaan vielä. Ehdoton suosikkisukkamalli, mitäpä siitä muuta sanomaan. Pukinkonttiin menossa, onneksi piti tehdä vähän liian isot miun jalkaan, muuten olisi kiusaus pitää nämä itsellä.


Malli: Jalmari-socks by Katiija
Lanka: Novita Nalle Colori 90 g
Puikot: 3,0 mm

Neuloskelin iloisesti menemään kunnes ensimmäisen sukan kärkikavennusten kohdalla aloin katsomaan, kun miulla näyttää sukat jotenkin erilaisilta kuin ohjeessa. Kyllä, noiden raitojen pitäisi kallistua toiseen suuntaan. Onneksi käsitöissä ei ole oikeaa tai väärää, on vain persoonallista. Lisäksi mie taidan tykätä näistä enemmän tällaisina. Syntyihän se shamppanjakin vahingossa, vai miten se meni.. Pukinkonttiin nämäkin.


Malli: Sunday Swing Socks by Kristel Nyberg
Lanka: ONline Supersocke 100 Afrika Color 100 g
Puikot 2,5 mm

Nämä ei olleet ihan yhtä suosikit kuin ehkä muut sukkasadon tuotokset. Mallineule on kaunis ja langastakin tykkäsin, mutta mallineuleen vuoksi sukat lähtevät kiertymään voimakkaasti. Kun yrittää pistää jalkaterää oikein jalkaa, on kantapää kiertynyt jo puoleen matkaan nilkan päälle. Miulla on epäilys, että kunnon kastelu ja pingotus saattaisivat auttaa, ja kyseisen operaation aion joskus myös toteuttaa, sillä ilman tuota kiertymistä kyseessä olisi varsin hyvät ja nätit sukat.


Malli: Polly Jean (ravrav) by MJ Kim
Lanka: Schachenmayr nomotta Regia Atlantis Color 75 g
Puikot: 3,0 mm

Nämä sukat olivat siitä jännät, että mallineuleen oppi jo ennen ensimmäisen mallikerran loppua, mutta neulominen vaati silti jatkuvaa tarkkaavaisuutta. Lapsena minulle opetettiin, että jokaisessa neuleessa pitää olla ainakin yksi virhe, ikään kuin tekijän puumerkki, ja näissä sukissa taitaa olla vähän useampikin. Onneksi niitä ei huomaa ulkopuolinen, en ole varma huomaisinko itsekään. Lopputulos on mieluinen, hyvällä omallatunnolla voi pistää joululahjapakettiin.

Malli: Ne on vaan sukat by Taina Anttila
Lanka: Novita Jussi 100 g
Puikot: 3,5 mm

Hihii, opettelin uuden kantapään! Tai no, uuden ja uuden, tiimalasikantapää kun on ihan sama homma kuin tuo kärkialoitus, joita sukissa käytän. Mutta nyt osaan käyttää sitä uudessa paikassa. Kantapäistä ehdottomasti helpoin, ainakin minun osaamista, ja ihan hyvinhän tuo näyttää kantapäähän muotoutuvan. Näissä sukissa oli ideana kerä Jussia, sukkasato ja jotain tarttis tehdä. Neuloin kunnes lanka loppui, joka ei ollut kauhean pitkään, lyhytvartiset tuli. Näille ei vielä ole kohtaloa, pitäisiköhän pistä hyväntekeväisyyteen.

Vielä on yksi sukkapostaus edessä ennen kuin päästään lapaskuun puolelle. Täytyy hoitaa sukat nopeasti alta pois, että pääsee näyttämään miun uusia, ihania rannustimia!

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Sukkasato, osa 1: Miesten maailma

Sukkasadon purkamisen aloittaa karvaisten jalkojen sarja. Kaikki neulottu pukinkonttiin (paitsi että taisi yksi pari jo eksyä kotimiehen jalkoihin, eli pitää varmaan ainakin vielä yhdet tehdä ennen joulua).

Malli: Kärjestä aloitettu perussukka
Lanka: Novita 7 Veljestä 120 g
Puikot: 3,5 mm

Malli: Sama kuin edellä, paitsi raidat toisin päin
Lankat: Novita 7 Veljestä 120 g
Puikot: 3,5 mm

Nimesin nämä parit Turtle Stripes-sukiksi, kun ihan tuli jotenkin kilpikonna tuosta värityksestä mieleen. Opettelin myös uuden kantapään: Ullasta löytyi ohje kärjestä neulottuun kiilakantapäähän. Vähän enemmän värkertämistä siinä on, mutta piti saada vahvistetut kantapäät kun kovaan käyttöön nämä kuitenkin tulevat.

Malli: kärjestä aloitetut Petäjä-sukat by Eeva Saviranta
Lanka: Gjestal Nagano 100 g
Puikot: 3,0 mm

Petäjästä tykkäsin paljon. Miehille on vähän vaikea löytää malleja, joissa on ideaa mutta ei liian paljon. Miehet ei taida kovin koristeellisten sukkien päälle ymmärtää, katsovat vaan oudosti ja kaikessa hiljaisuudessa hautaavat sukat jonnekin sukkalaatikon uumeniin. Mie en taas neulojana jaksa kovin montaa paria sileitä perussukkia tikuttaa. Mutta nää oli kivat, mallikin oli mukava neuloa. Näissäkin kokeilussa tuo uusi kiilakantapää.

Malli:kärjestä aloitettu Jules by Kate Blackburn
Lanka: Novita Nalle 120 g
Puikot: 3,5 mm

Nämä on kokoa varsin iso, kuulin huhuja että lahjan saaja on isojalkainen. Ovat itse asiassa mallillekin vähän isot, ei sentään näy kuvassa. Mukava oli Juleskin, samat asiat pätee kuin Petäjissä. Ja kantapää on kanssa sama.

Nyt kun pitkästä aikaa neuloin miesten sukkia niin palautui taas mieleen, että kyllä sillä koolla on väliä (siis mie puhun SUKISTA, ei saa ajatella tuhmia). Iso sukka = paljon silmukoita = enemmän neulottavaa = enemmän aikaa. Ei siitä mihinkään pääse. Mutta nyt tuntuu hyvältä kun voi joululahjapaketteihin kääräistä lämmintä ja pehmeää (aikuinen varmaan sitä jo arvostaakin, muistan etten ainakaan itse lapsena arvostanut). Seuraavassa osassa jotain vähän sirompaa.

Onko se sateenkaari? Onko se voileipä?

Ei, kun se on miun sukkasadon saldo.

Jatkoa seuraa.

lauantai 17. lokakuuta 2009

Ohimennen

Päivitin tämän vuoden lankasaldoa varmaan ekaa kertaa puoleen vuoteen. En ole avannutkaan hankitun ja kulutetun langan exceliä koko sinä aikana, joten hauskaa oli yrittää mietiskellä mitä kaikkea lankaa sitä on kuuden viime kuukauden aikana ostellutkaan. Valmistuneet projektit näkee onneksi ravelrystä, niiden kirjailu oli huomattavasti helpompaa. Kirjoittelin muistinvaraisesti (ja stashista luntaten) hankittuja lankoja exceliin ja sitten summasin luvut yhteen ja voi hyvänen aika.. Tämän vuoden aikana on sitte tullu hankittua vaivaiset 12,5 kiloa lankoja, eikä vuosi ole vielä edes lopussa. Mistä tunnet sä addiktin..

No, on täällä kulutettukin yli 6 kiloa (en tiedä onko tämä hyvä vai huono kulutussuhde, tarvittaisiin kai vertailukohtia), eikä se vielä sisällä sukkasadon aikaansaannoksia. Selvää ainakin on, että viimevuotinen seitsemän kilon kulutus ylittyy, todennäköisesti reippaasti.

Kai asiat voisi huonomminkin olla. Voisinhan mie keräillä esimerkiksi kiviä, painaisivat varmasti enemmän kuin ihanan kepoiset langat. Eivätkä lämmittäisi yhtä paljon talvipakkasilla. Eikä niitä voisi samalla tavalla silitellä (tai no, jokainen omien mieltymyksiensä mukaan tietenkin). Hmm.. No, hamstereihin kolme ja puoli kuukautta, siinä välissä todennäköisesti ainakin yksi reissu Helsinkiin (muistanette viime kerran?), todellinen vaaran paikka. Niin oliko niitä terapiaryhmiä lanka-addikteille jossain tarjolla?

Pienenä lohdutuksena ja loppukevennyksenä kesällä valmistunut puhdetyö:

Malli: oma, virkattu peruspyörylä
Lanka: Novita Mambo 100 g
Koukku: 7,0 mm

Sähkönsininen Mambo pyöri varastossa aikansa, kunnes huomasin että sehän käy väriltään nätisti yhteen miehen käsipainojen kanssa (painot sijaitsivat ennen paljaalla lattialla ja tekivät siihen kivoja pieniä syvennyksiä). Peruspyörylä kiinteillä silmukoilla, reunassa kerros rapuvirkkausta, koristeena pieni virkattu hirvi (huomatkaa hauska yksityiskohta: hirvellä leukaparta!).