tiistai 30. syyskuuta 2008

Tökkii, tökkii

Vierähtihän tuossa taas vähän aikaa, tämä on juuri se mitä halusin välttää bloginpidossa. Haluaisin vaan aina että päivittäessä olisi jotain oikeaa asiaakin, ettei tulisi tyhjiä postauksia.
Kinkkinen pohdinta: Sisällötön postaus vai ei postausta ollenkaan?

Pari viikkoa sitten törmäsin kuvainnolliseen neuleseinään. Koko päivän vain haahuilin ympäriinsä, selailin ravelryä ja hypistelin lankoja. Teki mieli neuloa, mutta hyvää uutta tai vanhaa työtä ei löytynyt. Tein mallitilkkuja, purin, kiroilin, etsin mallia ja ärsytti aivan vietävästi. Olo oli jotenkin tahmea, mitään ei olisi jaksanut aloittaa, kun kaikkeen olisi pitänyt vähintään mallitilkku tehdä ja todennäköisesti myös laskea uusiksi silmukkamääriä, koska se on yleensä uutta työtä aloittaessa edessä.

Lauantai siinä meni, ja puolet sunnuntaista. Sitten päätin että riittää, ja pakotin itseni tarttumaan puikkoihin. Nämä sieltä viimein syntyi:


Malli: Chlorofyll Mittens (ravelrylinkki) by Tarja from Stitsailuja
Lanka: Novita Nalle 45 g
Puikot: 3,0 mm



Alkuperäistä ohjetta seuraamalla syntyvät siis kämmekkäät, mutta kun olin puolessa välissä toista, ymmärsin että haluakin niistä lapaset. Valinta osoittautui jälkikäteen hyväksi, sillä juuri niinä päivinä alkoi sääkin viiletä ja näistä tuli hyvät "lämpimän sään" lapaset. Joka päivä ovat kädessä olleet, ovat niin mukavan värisetkin.

Kesäisen muuton jäljiltä pipo/lapas/kaulaliinavarastot ovat olleet varsin laihanpuoleisia. Karsin tuolloin pois kaikki mitä en ole vähään aikaan käyttänyt, ja nyt ei tunnu sitten olevan mitään sopivaa hattuhyllyllä. Huomasin esimerkiksi että lämmin talvipipo puuttuu. Vähän aikaa piti mietiskellä ja laskeskella silmukoita uusiksi, mutta syntyihän se pipo lopulta.


Malli: Cabled Owl PomPom Hat (ravelrylinkki) by Miukat
Lanka: Novita 7 Veljestä 90 g
Puikot: 3,5 mm


Noista pöllöistä tykkään kovasti, ovat tosi helppoja tehdä ja silti näyttävät oikein hyviltä. Pipo ei meikäläisen päässä näytä yhtään samalta kuin alkuperäisessä ohjeessa, mutta nuo kulmiin muotoutuvat "korvat" ovat jo herättäneet sen verran hauskoja ilmeitä, että olen tähän sittenkin ihan tyytyväinen. Ja lämmin on, sehän on pääasia (puujalka vain osin tahaton).

Joululahjat etenee, hitaasti mutta toivottavasti varmasti. Pohdin joululahjatöiden julkistamista valmistumistahtiin pitkään ja hartaasti. Lopulta päätin, että koska ainakin jotkut lahjansaajat saattavat enemmän tai vähemmän epähuomiossa eksyä tätä blogia selaamaan, en pistä kuvia lahjoista esille ennen joulua. Joulun jälkeen siis luvassa aika mammuttimainen postaus, läväytän sitten kaikki lahjat kerralla esille. Vastaavasti ennen joulua saattaa olla kuvarintamalla hiljaisempaa, koristelen postaukset vaikka sitten jollain muilla kuvilla.

Nyt pitää taas miettiä mitä aloittaisi. Kun vertaa minun lankavarastoa ja to do -listaa, huomaa etteivät ne täsmää ollenkaan. Sen siitä saa, kun on aikojen kulussa ostellut lankaa ajatuksella "kyllä tästä jotain saa tehtyä". Pakko ryhtyä innovatiiviseksi, lisälankoja ei ennen joulua omiin projekteihin nimittäin ostella.

4 kommenttia:

Inkeri kirjoitti...

KAuniit lapaset ja kiva pipo

puikkotiikeri kirjoitti...

Kuulostaa tutulta tuo neuleseinä..
Kauniit lapaset ja pipo! :)

Anonyymi kirjoitti...

Nätit lapaset ja komea pipo!

Susku kirjoitti...

Kiitos teil kaikil. Lapaset tosiaan on kovassa käytössä, tykkään kovasti. Pipo ei ole vielä päässyt ulos asti, eikä toivottavasti hetkeen pääsekään (pipo on kiva, kylmät säät ei!).