sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Onni on oma tietokone

Viimein! Viimein saapui oma uusi tietokone, ja viimein saatiin se kytkettyä internetin ihmeelliseen maailmaan. Jätin muutossa vanhan koneen taakse ja tilasin saman tien uuden uuteen kämppään, olevinaan hyvissä ajoin ennen lukuvuoden alkua. Just joo! Meni kaksi kuukautta ja lukematon määrä hampaiden kiristelyä, elämästä väheni varmaan kolme vuotta ja ensimmäiset harmaat hiukset ilmestyivät.

Pähkinänkuoressa: Ensin ei meinattu saada konetta kaupasta liikkeelle (tilasin Turusta). Sitten ei saatu konetta matkahuollolta kotiin (haluan auton!). Kun oli kone lopulta kotona pöydällä kasattuna, ei netti toiminut. Ei millään. Viikko soiteltiin, selitettiin tilannetta, petyttiin joka aamu kun oli luvattu että toimii mutta ei sitten toiminutkaan, ja lopulta alettiin varmaan olla sen verran vihaisen kuuloisia että netti lähti viimein pyörimään. Nyt pitäisi olla kaikki kunnossa. Toivon ja rukoilen ettei koneessa ole vikaa, en kyllä halua lähettää sitä takasin!

Omaa konetta ei pariin kuukauteen ollut, joten aika kului kera television ja kasan dvd-kausibokseja.


Malli: oma
Lanka: Novita Wool 75 g
Puikot: 3,0 mm

Neulojan käsikirjan inspiroimana nämä sukat hyppäsivät heti puikoille. Tulppaanikuviosta tuli nätti, kai tuosta kuvastakin sen jotenkin näkee. Pohjana on perinteinen kärkialoitteinen sukka, joita olen alkanut suosimaan. Jostain syystä kärjestä aloitetut sukat istuu sekä varpaiden että kantapään kohdalla paremmin kuin perinteiset. Ja saahan siinä langan kulutettua tarkemmin, kun voi vaan neuloa kunnes tulee langan pää vastaan (tämä tapahtuu toivottavasti jossain kohtaa vartta, ei ennen).


Malli: Brown Bag by Frances Swiecki vähän soveltaen
Lanka: Gjestal Naturgarn No. 1, 100 g
Puikot: 8,0 mm

Pitkästä aikaa huovutin mitään, olipahan taas kokemus. Itse huovuttaminen on huippuhauskaa, tulee lämmintä ja tiivistä jälkeä. Jostain syystä vaan talon pesukone ei vienyt pesuohjelmaa loppuun, vaan jätti sen kesken sopivasti ennen huutelua. Vaahtoa, vaahtoa! Lapoin pyyhkeet ja huovutukset sankkoon ja eikun kylppäriin huuhtomaan. Kyllä se villa imeekin sitä pesuainetta. Lopulta tuloksena oli kuitenkin yllä nähtävä tuotos, eli eväspussi. Aion myös käyttää ensi kesänä jätskinhakureissuilla, ettei sula jädet matkalla kaupasta kotiin. Toimi myös viime viikolla kylmälaukkuna juomatölkeille, ei tosin eristä ikuisuuksia.


Malli: oma
Lanka: Gjestal Naturgarn No. 1, 50 g
Puikot: 8,0 mm

Samalla valmistui pari tölkineristimiä (kylläpäs nyt tölkkivarustelu on hyvin esillä). Testattu saunassa, toimivat. Eli kun sinulla on kylmä tölkki ja lämmin sauna etkä halua että juoman ja saunan lämpötilat lähenevät liikaa toisiaan, sujauta tölkki (sisältäen juoman) eristäjään (nimi vielä kehittelyasteella) ja juoma pysyy kylmänä. Toimii myös toisin päin, kylmä tölkki ei jäädytä kättä. Miksen ole koskaan ennen törmännyt tähän ideaan? Eikö kukaan muu juo saunajuomaa saunassa vai kärvistelevätkö kaikki lämpimän juoman kanssa?

Sain myös valmiiksi ensimmäiset joululahjasukat. Löysin samalla myös ongelman: Uskaltaako sitä julkaista joululahjakuvia netissä ennen joulua? Lahjojen saajat eivät tätä blogia tai ravelryä lue, mutta mielen perillä vaanii pelko että entä jos yllätys menee sittenkin pilalle. Pohdin vielä vaihtoehtojani. Joko julkaisen nyt enkä varmuuden vuoksi kerro saajan nimeä, tai sitten joulun jälkeen on luvassa mammuttipostaus. Mitenköhän kaikki muut tämän pulman asian ratkaisevat?


Kahden viikon päästä lauantaina on ystäväpariskunnan häät ja lukuvuodenaloituskiireiden vuoksi kerkisin vasta nyt miettimään lahjaa. Pariskunta toivoi häälahjaksi lahjoituksia tilin kautta, joten vähän on menossa myös sinne, mutta haluan antaa jotain itsetehtyäkin. Pohdin muunmuassa sukkia, joihin olisi voinut tehdä jonkinlaista asiaankuuluvaa kirjailua, mutta päädyin lopulta torkkupeittoon. Se on pehmeä, kaunis ja lämmittää kylminä talvi-iltoina, ja ajattelin että jos aika riittää teen sen verran ison että kaksi ihmistä mahtuu hyvin käpertymään alle. Olisin halunnut tehdä jonkinlaisen palmikkokuvioisen peiton, sellaisen vähän arvokkaamman käsityön, mutta edelleen ajanpuutteesta johtuen joudun nyt tyytymään mohairlankaan ja isoihin puikkoihin.

Puikoilla on juuri toinen työ Novita Rose Mohairista, ja se tuntuu varsin hyvältä langalta; lämmittää mutta ei kutita eikä karvaa irtoa paljon. Torkkupeiton lopullisen sijoituspaikan sisustuksesta en tiedä yhtään, joten valinta osui neutraaliin valkoiseen. Näen jo sieluni silmin ihanan valkoisen, utuisen pitsipeiton. Tulevasta työstä on kyllä helppo kuvitella hienoista hienoin kun lanka on vielä kerällä. Pari päivää meni mallineuletta etsiessä, jossain vaiheessa jopa harkitsin ihan sileää tai ainaoikeaa. Pitsiä teki kuitenkin mieli (kun ne palmikot tosiaan veisivät liikaa aikaa), ja lopulta se on sitten tämä vanha ja tuttu viuhkamalli. Neulon kuitenkin sen verran isoilla puikoilla että mallikerrasta tulee mukavan muhkea. Seuraavaksi pitää alkaa laskeskelemaan langankulutusta, että osaa päättää mitenkä leveää alkaa peitosta väsäämään.

3 kommenttia:

Marjut kirjoitti...

Kauniit sukat, laitatko ohjeen Ullaan?

Ullasta puheenollen, kun kyselit, miksei kukaan ole keksinyt tölkinviilennintä... No, Jämä-Ullassa oli Villatermoksen ohje.

puikkomaisteri kirjoitti...

Todella kauniit sukat, ohje olisi tosiaan kiva... ;-)

Susku kirjoitti...

Kiitos, voin kyllä yrittää väsäillä ohjetta. Suomeksi pitäisi onnistuakin. :P

Villatermokset on itse asiassa jo tehty, tein sellaiset kuutisen kappaletta ennen muuttoa suojaamaan, krhm, tärkeitä pulloja. Toimivat muuten kuin unelma, suosittelen! Voisihan niitä saunassakin käyttää, ihan totta. Jotenkin vaan heti profiloituivat pullonsuojiksi. :)