torstai 25. syyskuuta 2008

Onhan se pieni, mutta..

On se sentään jotain! Tuntuu että viime viikot on kuluneet vain isompien töiden kanssa, joka tarkoittaa että juuri valmistuneesta työstä saatavaa tyydytyksen tunnetta on ollut tarjolla alle sallittujen rajojen. Päätin siis hieman huijata ja virkkailin ihan vaan pienen työn, johon ei pitkään mennyt.


Malli: Crochet Flower Hot Pad by FreeCraft Unlimited (varoitus, ravelrylinkki)
Lanka: Novita Wool, n. 15 g
Koukku: 3,5 mm

Suomenkielisen ohjeen vilkaisin Kotihiiren blogista (joskus laiskottaa, eikä englanninkieliset virkkauslyhenteet ole vielä selkäytimessä).
Virkkaamisen aikana vielä vähän epäluuloisena katselin, että tuleekohan tästä mitään muodokasta. Viimeinen kerros sen sitten muotoili koko alusen. Tai ohje on pannunaluselle, tästä tuli aika pieni (halkaisija n. 13 cm). Kyllähän tuo pienelle astialle kävisi, tai sitten voisi hyvin toimia koristeena esimerkiksi laukussa. Ohuesta langasta jos tekisi, niin pipon koristeena olisi varmasti nätti. Saatan ehkä jouluna lahjoa tällä (ja sen mahdollisilla seuraajilla) ihmisiä, joille ei välttämättä mitään isompaa kehtaa pistää. Voisi myös koettaa kehitellä isompaa versiota, ihan siihen alkuperäiseen käyttötarkoitukseen (ja kyllä, tiedän että isompi koukku kera paksumpi lanka olisi varmaan hyvä tapa aloittaa..).

Ei kommentteja: