keskiviikko 20. elokuuta 2008

En osta! En varmasti osta!

Juu, en vissiin. Käväisin viikonloppuna entisessä kotikaupungissani ja mukaan tarttui taas tuttua tavaraa, onneksi kuitenkin varsin maltillisesti.


2 kerää Mamboa, poistuvia värejä taitavat olla molemmat. Novitalla on tänä syksynä aivan taivaallisia uusia sävyjä, mutta en ole vielä raaskinut ostaa. Mamboa en ole ennen neulonut, mukavan muhkealta vaikuttaa. Vihreä saattaisi joutua kauluriin, punaisesta selvästi talviset sisätossut!


Hyllystä minua katsoi aivan ihana väri Novitan Rosea, lähti mukaan enempiä kyselemättä. Aivan selvää huivimateriaalia, voisin vaikka itse suunnitella mallinkin.


Yksittäiset kerät Huopasta, Sonjaa ja 7 Veljestä lähti tarjouskorista vielä matkaan. Olen langanostajana nähtävästi yksinäisten kerien suosija. Vaikka langan ostamisessa ei itsehillinnällä olekaan mitään roolia en koskaan kehtaa ostaa koko villapaidallisen verran, ja sitten tuleekin näperrettyä vain pieniä projekteja. Jotenkin vaan lanka tuntuu halvemmalta kun ostaa paljon pieniä eriä. Oi tätä itsepetoksen ihanuutta!


En ole tavallisesti neulekirjoja ostanut, sillä on tuntunut vähän oudolta ostaa kalliita kirjoja kun malleja löytyy niin hyvin netistä ilmaiseksikin. Nyt tuli poikkeus, Neulojan Käsikirja ei ollut kallis ja rakastuin useisiin mallineuleisiin sen verran palavasti että annoin kirjalle hyvän, uuden kodin. Yhdet sukat ovat puikoilla, kirjan inspiroimina. Ainakin parit joululahjasukat on jo suunnitelmissa kirjan malleista. Tänä vuonna aloitan kyllä joululahjojen teon ajoissa. Viime vuonna meni matkustelun takia vähän viime hetkeen ja sitten viikkoa ennen joulua neulottiin yötä myöten huivia ja kirjottiin pöytäliinaa. Osaisikohan sitä ottaa opikseen jo yhdestä kerrasta..

2 kommenttia:

Irena kirjoitti...

Löytyykös täältäkin yksi lankahamsteri?

Joululahjat kannattaa aloittaa ajoissa. Kuten esimerkiksi keväällä, kuten esimerkiksi allekirjoittanut.. Ja aina tulee kuitenkin kiire.

Susku kirjoitti...

Kyllä, lankahamsteri todellakin! :D Olen ollut langanostokiellossa pari kuukautta, hyvin menee, kuten näkyy.

Tänä vuonna olen sentään sen verran ajoissa että moneen lahjaan olen jo katsonu mallin ja ostanu langat valmiiksi. Nyt pitäisi vaan malttaa pistää muut projektit sen verran syrjään että kerkiäisi niitä lahjojakin väsätä. Luulen, että vaikka miten ajoissa aloittaisi, ei joulunaluskiirettä voi välttää, se lienee luonnonlaki. :)