lauantai 15. marraskuuta 2008

Kiire ja koko sen jälkikasvu

Käväisin sitten vähän muilla mailla.


Viikko sitten oli kotiinpaluu ja kaikki kyllä ryöpsähti niskaan kerralla. Viikon luennot ja harjoitukset kiinniotettavana, perjantaina odottava tentti ja kaiken lisäksi olin järkkäämässä avaruusaiheisia juhlinkeja opinahjolla. Järkevänä ihmisenä tein tottakai priorisointia, joten lähdinkin heti maanantaina ensitöikseni kangasostoksille ja hurautin maanantain ja tiistaina aikana itselleni ja puoliskolleni avaruusaiheiset asusteet. Kai tunnistat merkin? (aplikointu mustasta huovasta)

Kangas satiinia, malli puoliksi Joka Tyypin Kaavakirjasta, puoliksi itse muokkailtu.


Tämän kangas oli trikoota siitä eurokankaan palalaarista, jonne hyvä maku menee kuolemaan. Olikohan nimeltään jonkinlaista party mixiä (kuinka sopivaa). Leikatessa painajainen, mutta ommellessa käyttäytyi mallikelpoisesti. Taitaa olla ensimmäiset ompelusten esittelyt koko blogissa, on nyt sekin tili avattu. En ole viime vuoden aikana juurikaan ommellut, pahuksen ravelry koukuttaa (hih) niin pahasti lankatöihin että ompelukone on saanut lepäillä ihan rauhassa. Nyt tosin olisi tarve uusille housuille, enkä kaupasta jostain syystä löydä millään sopivia (tai sitten ovat opiskelijabudjettiin liian kalliit). Jonkun kerran olen kirppareilla viettänyt hauskoja hetkiä ahtautumalla kymmenten housujen kanssa sovituskoppiin, mutta kun ei löydy niin ei löydy. Itse sinun on housusi tekevä, jos sopivat mielit saada. Siltä asia näyttää.

Matkan ja kiireiden vuoksi Lapaskuuni on lähtenyt vähän heikonlaisesti käyntiin. Nyt pitää sitten kiriä että ehdin tahtiin mukaan. Matkalle en ottanut käsityötä minkäänlaista, ja alkuviikko meni opintojen ja ompelusten tahdissa, joten voitte kuvitella kuinka herkullinen oli se hetki torstaina, kun sain viimein puikot ja lankaa kätösiin ja saatoin aloittaa taas neulomaan. Torstai ja perjantaipäivä menivät pääosin vielä tentin parissa, mutta perjantai-iltana aloin sitten senkin edestä hommiin.


Malli: Pink Lace Wristwarmers, malli DROPSilta
Lanka: Novita Kid Mohair 14 g
Puikot: 3,5 mm

Tuli kyllä nätit ja oikein tyttömäiset. Pitää tehdä vielä jostain toisestakin langasta, oli sen verran helppo ja miellyttävä malli.


Malli: Cabled Frost Mitts, oma
Lanka: Novita Kuura 40 g
Puikot: 6,0 mm

Nämä on äidille. Huputtimesta jäi kerän verran lankaa ja kyselin että olisko millekään pikkutyölle käyttöä. Ovat lämpimät ja pehmoiset. Malli on tosiaan oma, peruskämmekkäät, selässä yksinkertainen palmikko, joka tosin ei tästä langasta erotu. Tein kuitenkin, kun halusin tehdä nämä tavallaan pariksi tuolle huputtimelle, jonka reunassa niinikään oli samanlainen palmikko.

Kuvaaminen on kyllä karmaisevaa pimeään vuodenaikaan. Kaiholla muistelen sitä ihanaa auringonvaloa, jonka loisteessa oli helppo kuvata työt kauniisti ja ilman inhaa samalavaloa. Aurinko, tule pian takaisin!

Ei kommentteja: