tiistai 28. lokakuuta 2008

Vielä toiset

Toisetkin patalaput valmiina. Näistä tuli vähän paksummat kuin ensimmäisistä. Valkoinen lanka oli varastoista löytynyttä, suunnilleen Nallen paksuista, siis hieman paksumpaa kuin edellisissä toisena lankana käytetty Wool. Näillä sitten uskaltaa nostella vielä kuumempia astioita.


Malli: omasta päästä mallikappaletta tutkailemalla
Lanka: Valkoinen Nallen paksuinen villasekoite 54 g
Oranssi Novita Nalle 50 g
(määrät edelleen yhteensä molempiin)
Koukku: 3,0 mm

Toivottavasti näistä tuli nyt mieleiset. Tilaustyöt ovat aina hieman kinkkisiä, vastaanottajalla on kuitenkin aina odotuksensa valmiin työn suhteen eikä improvisointia voi harjoittaa samassa määrin kuin esimerkiksi lahjoiksi tai itselle tehtäviin töihin. Mielellään tällaisia kuitenkin teen, hyvä että tästä miun harrastuksesta (pakkomielteestä) on muillekin hyötyä.

Kohta alkaa lapaskuu kolkutella ovella, ei parane aloittaa mitään isompaa. Pääsee sitten hyvin alkuun räpylänlämmittimien teossa. Muutama malli on jo valmiina, tosin en ole lankoja niihin katsellut. Eiköhän tuolta varaston kätköistä kaikki tarvittava löydy (sitä paitsi liityin jokunen aika sitten ravelryssä lankalaatikkoon, joten langan ostamisesta olisi muutenkin pidättäydyttävä vuoden loppuun saakka).
Ulkona sateinen ja kurja ilma, erinomainen hetki lämpimälle glögille (joulutunnelmaan virittäytymistä) ja kirjalle sohvannurkassa.

Ei kommentteja: